Kun en ajattele mitään muuta kuin tätä käsilläolevaa hetkeä enkä kiinnitä huomiotani mihinkään muuhun, kuin mitä olen tällä hetkellä tekemässä - oli se sitten niinkin "joutava" asia kuin pyykkien viikkaaminen tai kahvinkeittimen päälle napsauttaminen -, menen tilaan, jossa kaikki alkaa virrata. Armollisesti. En ole asioiden tiellä huolineni ja pelkoineni. Tai niiden edellä maassa tai tilassa, jota ei vielä ole olemassa ja jota ei koskaan edes tule olemaankaan, ainakaan juuri sellaisena, millaisena sen kauheimmissa kuvitelmissani näen.
Huoli ja pelko eivät koskaan mahdu siihen pieneen typistettyyn Nyt-hetkeen, koska sen täyttävät aina TODELLISET asiat. Ja huoli ja pelko eivät koskaan ole todellisia. Niillä ei koskaan ole omaa substanssia. Juuri tässä hetkessä, kysy: "MISSÄ se huoli tai pelko ON?" Mutta sinun pitää kysyä sitä aina joka kerta uudestaan, ilman että menet sekuntiakaan asioiden edelle.
Ja ne todelliset asiat pelastavat sinut. Ne ovat aina siinä sinua varten, jotta voit tarttua niihin. Tiskaaminen, hampaiden harjaaminen, katseiden kohtaaminen, hymy, tuulenvire kasvoilla, kirjeen postittaminen, nukkuminen... Kun et tuomitse noita asioita, ne tulevat aina pitelemään sinua ja pelastamaan sinut. Ne on asetettu siihen sitä varten.
