"Olen epätäydellisyyden tavoittelija!"

Eilen istuessani autossa mieleeni tulvahtivat yhtäkkiä sanat: "Ei tämän elämän täällä ole tarkoituskaan olla täydellistä! Jahtaat yksinkertaisesti tyhjää - omaa häntääsi -, jos yrität elää elämääsi tavoitellen minkäänlaista täydellisyyttä!" Ja tajusin, että ehkä meidän onkin täällä Maan päällä tarkoitus tulla epätäydellisyyden mestareiksi! Mestareiksi siinä mielessä, että kestämme epätäydellisyyttä ja osaamme aina tilanteen mukaan MUUNTAA sen joksikin muuksi: ei valoksi tai "positiivisuudeksi" (sillä valokin yksin itsessään on väkivaltaa ja pakottamista), vaan joksikin kolmanneksi, joka on aina jotain TOTAALISEN UUTTA, sen kyseisen tilanteen mukaan. "Tästä tilanteesta seuraa nyt jotain aivan uutta; jotain jota en vielä osaa edes käsittää."

On olemassa maailma mieleni vieressä

Entä jos onkin olemassa aivan oma, ihan "oikea" maailmansa, joka sijaitsee ihan tässä näin, vieressä, mutta mieleni ulkopuolella? Maailma, jonne nimenomaan en mieleni avulla ja sen kautta voi yltää tai päästä? Enkä tarkoita siis nyt jossain "muissa ulottuvuuksissa", jossain "eteerisissä muissa maailmoissa", vaan ihan tässä näin, tässä konkreettisesti havaittavissa olevassa todellisuudessani, ympärilläni? Tässä näin, ihan tässä näin. Mutta mieleni vieressä. - Maailma, jota en voi havaita, jos ajattelen ja tukeudun rationaaliseen mieleeni.

Maailma, jossa kaikki onkin yhtäkkiä aivan toisin.