"Olen epätäydellisyyden tavoittelija!"

Eilen istuessani autossa mieleeni tulvahtivat yhtäkkiä sanat: "Ei tämän elämän täällä ole tarkoituskaan olla täydellistä! Jahtaat yksinkertaisesti tyhjää - omaa häntääsi -, jos yrität elää elämääsi tavoitellen minkäänlaista täydellisyyttä!" Ja tajusin, että ehkä meidän onkin täällä Maan päällä tarkoitus tulla epätäydellisyyden mestareiksi! Mestareiksi siinä mielessä, että kestämme epätäydellisyyttä ja osaamme aina tilanteen mukaan MUUNTAA sen joksikin muuksi: ei valoksi tai "positiivisuudeksi" (sillä valokin yksin itsessään on väkivaltaa ja pakottamista), vaan joksikin kolmanneksi, joka on aina jotain TOTAALISEN UUTTA, sen kyseisen tilanteen mukaan. "Tästä tilanteesta seuraa nyt jotain aivan uutta; jotain jota en vielä osaa edes käsittää."


Ehkä tie "täydellisyyteen" löytyykin nimenomaan "epätäydellisenä" olemisen kautta... Siitä, että nämä kaksi ääripäätä yhtyvät. Siitä, että kun naapurin luja musiikinsoitto ärsyttää minua, niin sen sijaan, että alkaisin kuumeisesti ETSIÄ jonkinlaista ratkaisua "päästäkseni siitä asiasta eroon", jätänkin sen kaiken rauhaan ja annan sen ihan vain olla: musiikin jumputuksen; ärsyttävän, piittaamattoman naapurini; typerän, ala-arvoisen asuntoni; ärsyyntyneisyyteni ja vihaisuuteni; toivottomuuden tunteeni, joka johtuu siitä, etten ole onnistunut hankkimaan itselleni parempaa asuntoa ja/tai tekemään mitään tuolle naapuri-ongelmalleni; toivottomuuden tunteeni johtuen siitä, että en taaskaan osaa olla valaistunut, parempi "valon ihminen", joka vain ns. nousee tilanteen yläpuolelle, vaan olen - minäkin! (syvä huokaisu) - jälleen kerran vain vajavainen ihminen, joka aina uudestaan sortuu kaikenlaisiin inhimillisiin, ikäviin tunteisiin jne. jne. Annan kaikkien noiden mielessäni rellestävien ajatusten ja asioiden vain olla ja annan niiden  meuhkata täysin vapaasti ja ilmaista itseään minulle estoitta - ja vain koska ne nyt kerta kaikkiaan ovat siinä! Niilläkin on siis oltava joku tarkoitus ja oikeutus olla olemassa tässä maailmankaikkeudessani...

Annan noiden asioiden telmiä keskenään kuin pikkulasten, siinä edessäni, aivan vapaasti, ilman että pyrin häiritsemään niitä mitenkään! Ilman että yrittäisin muuttaa mitään tai olla millään lailla "parempi" ihminen ajatellen: "Kyllä minusta nyt pitäisi löytyä rohkeutta lopettaa tuo jumputus, pitäisi kyetä puolustamaan itseään ja mennä vaikka hakkaamaan ovea tai soittamaan isännöitsijälle!" tai "Kyllä minun nyt pitäisi pystyä voittamaan tämä vihan tunteeni jotenkin, olenhan niiiiin hyvä ihminen... Minun pitäisi rauhoittua ja löytää tästä tilanteesta jotain hyvää, jotain mistä olla kiitollinen, vaikka sitten hampaat irvessä..." Sen sijaan että märehtisin tuollaisia masentavia ajatuksia, siirrän itseni, oman keskukseni, noiden ajatusten ulkopuolelle ja pelkästään vain katselen sitä kaikkea ympärilläni vellovaa "sotkua"; niin hyväksyvästi ja mitään tuomitsematta, kuin sillä hetkellä itseäni pakottamatta vain kykenen...

Ja kun yksinkertaisesti vain OLEN sen kaiken kanssa, kaikessa rauhassa, ennemmin tai myöhemmin tapahtuu jotain. Asiat alkavat jollain tapaa muuttua, itsestään. Jumputus yhtäkkiä lakkaa ja/tai naapurit lähtevät jonnekin, joko tilapäisesti tai pysyvästi; se jumputuksen ääni alkaakin viihdyttää minua tai armollisesti nukahdan ja aamulla on jo hiljaista; saan jonkin oivalluksen, miten voisin muuttaa tilannettani ja ehkäpä jopa alkaa hankkia uutta, minulle sopivampaa asuntoa, tai joku soittaa ja kertoo minulle jotain, mikä antaa minulle toivoa paremmasta. Mitä tahansa voi tapahtua. Ilman, että minun tarvitsee panna tikkua ristiin! Kun annan kaikelle sille negatiivisellekin täyden luvan olla olemassa, siinä kanssani, tapahtuu muutos: se "negatiivinen" alkaakin yhtäkkiä palvella minua ja toimia minun edukseni, ihan itsestään, omin päin. Ja se nimenomaan haluaa palvella minua! Sekin haluaa ja tarvitsee sitä, että se kuuluu tähän kaikkeen, kuten me kaikki haluamme. Ja se haluaa olla hyödyksi, minulle! Kaikki asiat todellisuudessani ovat olemassa siksi, että ne palvelisivat minua. Olen itse pannut ne sinne ihan sitä tarkoitusta varten!

Ja mikä ihana rentouden ja helpottuneisuuden tunne, kun itsekin saan vain olla eikä minun tarvitse koko ajan olla taistelemassa jotain vastaan, vaan voin vain panna asiat toimimaan ja sujumaan ihan itsestään, keskenään, ja aina minun edukseni!