Siirrettävissä oleva luottamuksen "tila"

Minä luotan joka ikinen hetki johonkin. Väkisinkin. En voi olla aina luottamatta johonkin. Tällä hetkellä luotan esim. siihen, että kun aamulla herään ja aukaisen verhot, keltainen pallukka, jota kutsun "auringoksi", nousee samaan aikaan taivaankannelle. Luotan, että kun menen keittiöön keittämään kahvia, hanasta tulee vettä ja kun aukaisen radion, on olemassa "maailma", ulkopuolellani, ja siellä on tapahtunut jotain ja radiossa on joku ihminen lukemassa minulle uutisia siitä. Luotan, että kaikki on ennallaan: lääkärin "krooniseksi" määrittelemä sairaudentilani jatkuu; tililläni on täsmälleen sama summa rahaa kuin eilenkin; on olemassa joukko asioita, joita minun on pakko päivän mittaan tehdä.

Ja niin sitten on, koska luotan niin. Luottamukseni on se, mikä luo aina tuon kaiken. Eihän OLE muuta kuin luottamukseni asioihin. Minä luon sen, mihin kulloinkin luotan. Ja niin on hyvä.

Aivan kaiken pitää saada olla. Ja kun se on saanut olla, kaikessa rauhassa, se on vapaa muuttumaan.

Luota itseesi. Luota aina siihen, mitä kulloinkin olet tekemässä. Oli se sitten kuinka "arkipäiväistä" tai "joutavaa" tahansa.

Mitään muuta ei tarvita siihen, että asiat alkavat sujua.

Puhdas luomisen hetki

Vilpitön, ihmettelevä kysymys: Miksi, miksi minun pitäisi pitää mitään asiaa ennalta annettuna tai määrättynä?

Tänä aamuna olin varma, että tietokoneeni ei eräästä syystä johtuen voisi toimia. Sitten pysähdyin ja kysyin itseltäni hyvin yksinkertaisen ja vilpittömän kysymyksen: "Miksi tietokoneeni ei voisi toimia? Miksi minä en voisi antaa mahdollisuutta sille vaihtoehdolle, että tietokoneeni, kaikesta huolimatta, alkaisikin toimia?" Kysyin sitä yhtä viattomasti kuin pieni lapsi, jolla ei vielä ole mitään valmista käsitystä mistään. Kuin mitään ei vielä olisi. Vain täysin puhdas luomisen hetki, jossa mikään ei vielä ole mitään ja mitään ei vielä ole lyöty lukkoon.

Ja tietokone alkoi toimia, itsestään, täysin moitteettomasti.