Ei tarvita mitään oikeutuksia. Sinä vain haluat jotain tai sitten et halua. Ja jos se halu on tarpeeksi vilpitön, kaikki sitten vain asettuu sen mukaan.

Yhden ihana paljous

En minä tarvitse monta; yhdessä on kaikki, kunhan otan sen aidosti vastaan ja olen valmis katsomaan sitä monella eri tavalla, useasta eri näkökulmasta, ilman mitään ennakolta asetettuja rajoittavia rooleja ja määritelmiä. Ja: pystynkö koskaan oikeasti edes ottamaan vastaan enempää kuin yhden kerrallaan?

Ja yhden kanssa pärjää, ihanalla tavalla! Ihan eri tavalla kuin paljouden, joka useimmiten vain hämmentää ja sotkee, ennen pitkää...

Itsekäs kiitollinen!

Tunne kiitollisuutta aina puhtaan "itsekkäistä" syistä; ei siksi, että muut ihmiset tai Jumala odottavat sitä sinulta!

Totuuden kukasta toiseen

Entä jos tällä kertaa olisikin totta myös se, että _______________________ (täytä tyhjä kohta mielesi mukaan); ihan yhtä lailla kuin mikä tahansa muukin asia on aina välillä totta?

Sinä saat kaiken juuri niin kuin - viime kädessä - sen haluat.

"Olen epätäydellisyyden tavoittelija!"

Eilen istuessani autossa mieleeni tulvahtivat yhtäkkiä sanat: "Ei tämän elämän täällä ole tarkoituskaan olla täydellistä! Jahtaat yksinkertaisesti tyhjää - omaa häntääsi -, jos yrität elää elämääsi tavoitellen minkäänlaista täydellisyyttä!" Ja tajusin, että ehkä meidän onkin täällä Maan päällä tarkoitus tulla epätäydellisyyden mestareiksi! Mestareiksi siinä mielessä, että kestämme epätäydellisyyttä ja osaamme aina tilanteen mukaan MUUNTAA sen joksikin muuksi: ei valoksi tai "positiivisuudeksi" (sillä valokin yksin itsessään on väkivaltaa ja pakottamista), vaan joksikin kolmanneksi, joka on aina jotain TOTAALISEN UUTTA, sen kyseisen tilanteen mukaan. "Tästä tilanteesta seuraa nyt jotain aivan uutta; jotain jota en vielä osaa edes käsittää."

On olemassa maailma mieleni vieressä

Entä jos onkin olemassa aivan oma, ihan "oikea" maailmansa, joka sijaitsee ihan tässä näin, vieressä, mutta mieleni ulkopuolella? Maailma, jonne nimenomaan en mieleni avulla ja sen kautta voi yltää tai päästä? Enkä tarkoita siis nyt jossain "muissa ulottuvuuksissa", jossain "eteerisissä muissa maailmoissa", vaan ihan tässä näin, tässä konkreettisesti havaittavissa olevassa todellisuudessani, ympärilläni? Tässä näin, ihan tässä näin. Mutta mieleni vieressä. - Maailma, jota en voi havaita, jos ajattelen ja tukeudun rationaaliseen mieleeni.

Maailma, jossa kaikki onkin yhtäkkiä aivan toisin.

Kun kaikki saa vain olla

Mikä ihana juovuttava vapaus, kun tajusin, ettei minun TARVITSE millään lailla määritellä sitä asiaa, mikä minulle tapahtuu tai minkä kanssa olen tekemisissä! Se asia saa vain - olla siinä kanssani ja voin vapaasti nauttia siitä, juuri sellaisena kuin se on, ja sellaisena kuin haluan sen sillä kertaa nähdä ja kokea.

Hädän hetkellä

Kun en ajattele mitään muuta kuin tätä käsilläolevaa hetkeä enkä kiinnitä huomiotani mihinkään muuhun, kuin mitä olen tällä hetkellä tekemässä - oli se sitten niinkin "joutava" asia kuin pyykkien viikkaaminen tai kahvinkeittimen päälle napsauttaminen -, menen tilaan, jossa kaikki alkaa virrata. Armollisesti. En ole asioiden tiellä huolineni ja pelkoineni. Tai niiden edellä maassa tai tilassa, jota ei vielä ole olemassa ja jota ei koskaan edes tule olemaankaan, ainakaan juuri sellaisena, millaisena sen kauheimmissa kuvitelmissani näen.

Huoli ja pelko eivät koskaan mahdu siihen pieneen typistettyyn Nyt-hetkeen, koska sen täyttävät aina TODELLISET asiat. Ja huoli ja pelko eivät koskaan ole todellisia. Niillä ei koskaan ole omaa substanssia. Juuri tässä hetkessä, kysy: "MISSÄ se huoli tai pelko ON?" Mutta sinun pitää kysyä sitä aina joka kerta uudestaan, ilman että menet sekuntiakaan asioiden edelle.

Ja ne todelliset asiat pelastavat sinut. Ne ovat aina siinä sinua varten, jotta voit tarttua niihin. Tiskaaminen, hampaiden harjaaminen, katseiden kohtaaminen, hymy, tuulenvire kasvoilla, kirjeen postittaminen, nukkuminen... Kun et tuomitse noita asioita, ne tulevat aina pitelemään sinua ja pelastamaan sinut. Ne on asetettu siihen sitä varten.

Pysy vain siinä hetkessä
niin kaikki järjestyy.

Rakastamisen yksinkertaudesta

Rakkaus ei ole mikään "tila" tai ylipäätään mitään.
Se vain - koetaan. Yhä uudestaan. Hetki kerrallaan.

Siirrettävissä oleva luottamuksen "tila"

Minä luotan joka ikinen hetki johonkin. Väkisinkin. En voi olla aina luottamatta johonkin. Tällä hetkellä luotan esim. siihen, että kun aamulla herään ja aukaisen verhot, keltainen pallukka, jota kutsun "auringoksi", nousee samaan aikaan taivaankannelle. Luotan, että kun menen keittiöön keittämään kahvia, hanasta tulee vettä ja kun aukaisen radion, on olemassa "maailma", ulkopuolellani, ja siellä on tapahtunut jotain ja radiossa on joku ihminen lukemassa minulle uutisia siitä. Luotan, että kaikki on ennallaan: lääkärin "krooniseksi" määrittelemä sairaudentilani jatkuu; tililläni on täsmälleen sama summa rahaa kuin eilenkin; on olemassa joukko asioita, joita minun on pakko päivän mittaan tehdä.

Ja niin sitten on, koska luotan niin. Luottamukseni on se, mikä luo aina tuon kaiken. Eihän OLE muuta kuin luottamukseni asioihin. Minä luon sen, mihin kulloinkin luotan. Ja niin on hyvä.

Aivan kaiken pitää saada olla. Ja kun se on saanut olla, kaikessa rauhassa, se on vapaa muuttumaan.

Luota itseesi. Luota aina siihen, mitä kulloinkin olet tekemässä. Oli se sitten kuinka "arkipäiväistä" tai "joutavaa" tahansa.

Mitään muuta ei tarvita siihen, että asiat alkavat sujua.

Puhdas luomisen hetki

Vilpitön, ihmettelevä kysymys: Miksi, miksi minun pitäisi pitää mitään asiaa ennalta annettuna tai määrättynä?

Tänä aamuna olin varma, että tietokoneeni ei eräästä syystä johtuen voisi toimia. Sitten pysähdyin ja kysyin itseltäni hyvin yksinkertaisen ja vilpittömän kysymyksen: "Miksi tietokoneeni ei voisi toimia? Miksi minä en voisi antaa mahdollisuutta sille vaihtoehdolle, että tietokoneeni, kaikesta huolimatta, alkaisikin toimia?" Kysyin sitä yhtä viattomasti kuin pieni lapsi, jolla ei vielä ole mitään valmista käsitystä mistään. Kuin mitään ei vielä olisi. Vain täysin puhdas luomisen hetki, jossa mikään ei vielä ole mitään ja mitään ei vielä ole lyöty lukkoon.

Ja tietokone alkoi toimia, itsestään, täysin moitteettomasti.

Ala vain tehdä. Ja luota siihen tekemiseesi; se on ihan oma olentonsa, joka tulee kyllä ohjaamaan sinua. Eikä siitä ole tarkoituskaan tulla sellaista, kuin alkujaan ajattelit tai luulit - tai pelkäsit.

Kun sinulla on jokin stressaava tai pelottava asia, et voi muuta kuin todeta: "Minä en voi tietää tätä. En millään voi tietää lopullista totuutta tästä asiasta." Mielessäsi on tila, jossa ei
ennakolta ole vielä mitään ja joka on aivan tyhjä. Se tila riittää ja sisältää kaiken. Ole aivan rauhassa. Mitään muuta sinun ei tarvitse tehdä, kuin mennä siihen tilaan. Siellä tilassa vapaudut siitä kyseisestä asiasta ja tulet aina olemaan turvassa ja suojassa, tapahtui sitten mitä hyvänsä.

Luomisen "tilat"

Kaikki, mitä alan yllättäen haluta, on jo olemassa, jossain. Jos kykenen jonkun asian näkemään kuvitteluni avulla, se merkitsee, että sen asian täytyy olla olemassa jossain todellisuudessa. Minulla ei ole sellaista kykyä, että voisin täysin tyhjästä keksiä ja kuvitella totaalisen uusia asioita, asioita, jotka eivät jo olisi olemassa jossain. Jokaista ajatustani vastaa siis oma, erillinen todellisuutensa, ja noina lyhyinä hetkinä, kun mielikuvitukseni kautta kurkistan siihen toiseen todellisuuteen, itseasiassa OLEN siinä todellisuudessa!

Positiivisen kirjaimellinen maailma!

Miten yksinkertaista, helppoa ja hauskaa elämästä tulisi, jos kaikkeen suhtautuisi mahdollisimman positiivisella tavalla kirjaimellisesti! Kaikki olisi silloin juuri niin myönteisellä tavalla, kuin se vain suinkin voisi olla, ja juuri niin positiivisesti, kuin sen haluaisin nähdä ja kuulla. Aivan prikulleen. Ei mitään päätä pakottavia ja mieltä ja elämää hämmentäviä ylimääräisiä tulkintoja ja arveluja. Kaikki vain JUURI niin, kuin se voisi mahdollisimman positiivisella tavalla olla nähtävissä ja kuultavissa.

Suunnittelemisen sietämätön raskaus

Suunnitteleminen ei todellakaan enää ole mikään takuuvarma tapa toimia, ainakaan sellainen suunnitteleminen, jossa koetan olla mahdollisimman tomera ja aikaansaava ja uhoan, että "kun nyt lähden toimimaan näin ja näin ja osoitan valtavaa rohkeutta ja urheutta, saavutan sitten kyllä palkinnoksi tällaista ja tällaista. Tai ainakin saan jotenkin asiani etenemään haluamaani suuntaan..."  Ja sitten, purjeet pontevasti pullistellen, lähden toteuttamaan etukäteen asetettua tavoitettani ja suunnitelmaani, ainoastaan huomatakseni - suuremmaksi tai pienemmäksi järkytyksekseni -, että asiat eivät menekään niin, kuin etukäteen mielessäni kuvittelin ja hahmottelin.

"Mikä menneisyys??"

Entä jos yhtäkkiä vapautuisi kaikesta, mitä omassa menneisyydessä on tapahtunut, jopa siinä määrin, että sitä kaikkea ei yksinkertaisesti enää olisi! Voisiko se mitenkään olla mahdollista? Ja miten? Mitä se ylipäätään tarkoittaa, että joku "vapautuu menneisyydestään"? Sitäkö, että hän ei enää edes muista entisiä tapahtumia vai sitä, että muistaa ne kyllä, mutta muistot eivät enää paina ja ahdista? Vai sitä, että muistot ovat saaneet uuden merkityksen ja muuttaneet muotoaan positiivisemmiksi?

Mitä minä oikeasti voin tietää menneisyydestäni? En mitään. En ainuttakaan asiaa.

Kaikki on aina jo ohi

Kun pelkään menneisyyttä, en itse asiassa kavahda itse "menneisyyttä" vaan sitä, että joutuisin uudestaan kokemaan vastaavanlaisia vaikeita ja raskaita tunteita. "Se oli hirveää ja toivon, etten koskaan enää joudu käymään läpi samanlaista tunnemyrskyä!" Menneisyys ei enää pelottaisi minua, jos hyvä haltija tulisi sauvaansa heilauttaen vakuuttamaan minulle, että menneisyydessäni ilmenneet tunteet ja kokemukset ovat osaltani lopullisesti ja varmasti ohi. Ei koskaan enää!

Mutta: oliko se kaikki oikeasti niin "hirveän kamalaa"?

Mielestä poissa

Oletko koskaan pysähtynyt ajattelemaan, että on olemassa joku, joka rakastaa sinua niin paljon, että huolehtii sinusta vuorokauden ympäri vuoden jokaisena päivänä yrittäen turvata kaikenlaisen hyvinvointisi? Joku, jolle sinun hyvä olosi on kaikki kaikessa? Tuo huolehtija on sinun oma mielesi, uskollinen kumppanisi ja suojelijasi. Se muistaa ja säilöö valtavat määrät tietoa sinun etujasi silmällä pitäen, se varoittaa ennalta kaikesta mahdollisesta ja muistuttaa miljoonasta asiasta, kantaa vastuuta ja ylipäätään kaikin käytettävissä olevin keinoin huolehtii sinusta parhaansa mukaan, jotta olisit tyytyväinen sen toimintaan.

"En tiedä, mitä tehdä!"

Jälleen kerran eräs tilanne sai minut parahtamaan: "En tiedä, mitä minun tulisi tehdä ja minun pitäisi se tietää! Auttakaa minua, pliis! Sanokaa, mitä minun tulisi tehdä!"  Ja kuumeisesti alan pähkäillä eri vaihtoehtoja mielessäni ja koetan aivot solmussa puntaroida, missä vaihtoehdossa on pienin vaara sille, että joutuisin pettymään tai kärsimään... Tai sitten luulen kyllä ehdottoman varmasti tietäväni, mitä minun tulisi tehdä, mutta itsepintaisesti löydän itseni tekemästä kaikkea muuta kuin sitä, mitä minun mielestäni pitäisi olla tekemässä...

Ja samaan aikaan se, mikä oikeasti on totta, on se, että "en tiedä, mitä tehdä" on lähes naurettava ajatus, sillä minähän tiedän, joka ikinen hetki, mitä tehdä.