Luomisen "tilat"

Kaikki, mitä alan yllättäen haluta, on jo olemassa, jossain. Jos kykenen jonkun asian näkemään kuvitteluni avulla, se merkitsee, että sen asian täytyy olla olemassa jossain todellisuudessa. Minulla ei ole sellaista kykyä, että voisin täysin tyhjästä keksiä ja kuvitella totaalisen uusia asioita, asioita, jotka eivät jo olisi olemassa jossain. Jokaista ajatustani vastaa siis oma, erillinen todellisuutensa, ja noina lyhyinä hetkinä, kun mielikuvitukseni kautta kurkistan siihen toiseen todellisuuteen, itseasiassa OLEN siinä todellisuudessa!

Mieleni ei pysty muuttamaan mitään. Sillä ei ole hajuakaan siitä, kuinka muuttaa omaa todellisuuttani niin, että se muutos myös pitemmällä tähtäimellä tyydyttäisi minua. Kaikki nuo lukuisat kerrat, kun ah´ niin viisaitten järkeilyjen ja rationaalisten ajatuskuvioiden ("Kun teen tällaisen siirron, saan siitä tulokseksi tällaista ja tällaista"; "Näin on aina perinteisesti tehty, kun on haluttu tätä tai tätä"; "Näin kuuluu tehdä ja näin on ehdottomasti viisainta tehdä" jne.) jälkeen olen kuitenkin löytänyt itseni vain lyömästä päätäni seinään turhautuneena ja toivottomana, kun elämä on jälleen kerran pettänyt minut...Mieli on loistava käytännön elämän apuri (kun se auttaa minua selviytymään arkipäivän elämän rutiineissa), mutta sillä ei koskaan ole lopullista tai täysin varmaa tietoa siitä, miten johonkin haluamaani lopputulokseen tai päämäärään tullaan pääsemään. Se voi kyllä "arvella" ja esittää "todennäköisyyksiään" jne., mutta mikään viisas näkijä, jolla on pääsy monimutkaisten kokonaisuuksien hallintaan, se ei ole.

Minulle todellisuus muodostuu erilaisista tiloista, konkreettisista fyysisistä tiloista, sisälläni ja ympärilläni. Ne ovat kuin eräänlaisia huoneita, joita sisältäni löytyy loputtomasti, päällekkäin, ristikkäin, lomittain...Ja joka asialle ja asiaintilalle on olemassa oma "huoneensa". Joka asialle, jonka vain voin keksiä ja jota haluan. Se, mihin todellisuuteen ja "huoneeseen" asetun, riippuu siitä, mihin asioihin kohdistan (omien vallitsevien uskomusteni mukaisesti) huomioni, ja sen huomioni myötä se "tila" sitten laajenee sulkemaan itseni ja ympäristöni sisäänsä kokonaan. Menen syvälle sisääni, sitten ikään kuin "komennan" sen kyseistä haluamaani asiaa koskevan "tilan" esiin (pidän itsestään selvänä, että se ON siellä, koska tiedän, että se on!) ja astun mielessäni askeleen sinne. Ja silloin maagisesti (ja ihan oikeasti!) OLEN siinä tavoittelemassani tilassa, ja se tila laajenee koskemaan kaikkea ympärilläni. Minä vain syvästi tiedän, että nyt olen sellaisessa todellisuudessa, jonka sisällä jokin haluamani asia on jo olemassa ja vaikuttaa tai on ainakin tulossa minua kohti. Ja joskus se jopa vaatii, että jossain mielessä jopa "suljen silmäni" "entiseltä" todellisuudeltani - aivan kuin nuo kaksi todellisuutta (uusi ja entinen) jotenkin sekoittuisivat ja sulautuisivat mielessäni ja tietoisuudessani yhteen. - Ja sen nopeammin siirtyminen uuteen todellisuuteen tapahtuu ja sen tyytyväisempi olen lopputulokseen, mitä "laajemmalla pensselinvedolla" pyrin asioita luomaan: keskitänkö huomioni vain konkreettisesti uuden auton ilmentämiseen vai siihen riemun TUNTEESEEN, mikä syntyy, kun voi vapaasti ja nopeasti liikkua paikasta toiseen. Jälkimmäisessä tapauksessa maailmankaikkeus voi auton sijasta tai sen ohella tarjota minulle vaikkapa mahdollisuutta lentää lentokoneella!

Ja se on hyvin pieni liike sisälläni, kuin linnun siiven sipaisu. Mitään ei saa pakottaa. Jos yritän pakottaa energioita, ne vastaavat samalla tavalla takaisin. Leikki ja mielikuvitus ovat paljon voimallisempia välineitä kuin pakottaminen - kuvittelen, että se haluamani asiaintila on jo totta ja kuin pieni lapsi leikin niin, koettaen suhtautua asioihin mahdollisimman leikkisästi ja "kevyesti". Lisäksi minun on oltava tarkkana, että lähtökohtani ei ole se, että pyrkisin MUUTTAMAAN jotain; jos ajattelen: "nämä nykyiset olosuhteeni ovat kauheat ja minun täytyy nyt päästä niistä pois johonkin uuteen", niin lopputulos on vain, että tulen raahaamaan nuo "kauheat olosuhteet" mukanani siihen uuteen todellisuuteen (koska "kauhea" on se asia, mihin kiinnitän huomioni!) "Kauhea" on silloin se asia, mitä todellisuudessa haluankin kokea, ja se on ihan okei, sillä "kauhea" mitä ilmeisimmin silloin on kokemus, mitä sillä hetkellä tarvitsen vastarintani murentamiseksi; se on siis minulle pitemmällä tähtäimellä siunaukseksi (vieden minua eteenpäin elämässäni). Maailmankaikkeus on mitä kustannustehoisin yksikkö: mikään ei siinä ole koskaan "poissa paikaltaan" tai "liikaa" tai "turhaa". "Asiatonta". Pienimmätkin, "triviaaleimmatkin" yksityiskohdat ovat aina tarkasti omalla paikallaan.

Tuo eri "tiloihin" ja "huoneisiin" siirtyminen kuvastaa sitä, että kutakin ajatustani vastaamassa on aina kokonainen, erillinen, oma todellisuutensa! Se, miten sukkuloin noiden jo olemassaolevien todellisuuksien välillä, riippuu siitä, millaista "avainta" pitelen kädessäni eli millaisia ajatuksia ajattelen. Olemassaoloni ei siis ole koskaan rajattu vain yhteen tiettyyn todellisuuteen, sillä itse asiassa joka kerta, kun muutan yhtä yksittäistäkin ajatusta, myös todellisuuteni muuttuu siinä samalla ja itse asiassa vaihtuu kokonaan toiseksi! Konkreettisesti. Todellisuudesta toiseen siirtyminen on noin yksinkertaista! "Joka aamu on armo uus´" - tuon sinänsä oikeassa olevan värssyn sijasta voisimme sanoa "Joka hetki on armo uus´", sillä joka kerta, kun jotain yhtä yksittäistäkin asiaa koskeva ajatuksemme jollain lailla vaihtuu ja muuttuu, todellisuutemmekin vaihtuu ja muuttuu siinä samalla. Emme yleensä vain huomaa sitä muutosta, sillä useimmiten ero ajatuksissamme entiseen verrattuna on niin pieni, että tuntuu kuin elämämme kulkisi aina vain sitä samaa vanhaa ennustettavaa rataansa.

Mikään ei luonteeltaan ole "jatkuvaa", vaan elämämme on itse asiassa vain perättäinen sarja yksittäisiä pysähtyneitä hetkiä, ja niistä jokainen tarjoaa meille mahdollisuutta muutokseen, aina uudestaan ja uudestaan: mahdollisuutta sukeltaa johonkin niistä sen kyseisen hetken tarjoamista "madonrei´istä", joita se hetki on pullollaan. Ja pääsylippuni siihen "madonreikään" ovat aina kyseisessä hetkessä vallitsevat ajatukseni ja uskomukseni: jos uskoni johonkin uuteen, entisestä selvästi poikkeavaan ajatukseen on tarpeeksi vilpitön, HUMPS! minä sujahdan sinne "madonreikään" ja olen uudessa todellisuudessa. Oikeastihan minä OLEN joka hetki uusi ihminen uudessa todellisuudessa, sillä ajatukseni ja uskomuksenihan muuttuvat ja vaihtuvat alati, ainakin hieman! Jos uskoni siihen uuteen ajatukseen on tarpeeksi vilpitön, voimakas ja pysyvä ja se uusi uskomukseni poikkeaa selvästi entisistä ajattelumalleistani, tulen konkreettisesti huomaamaan sen muutoksen ympäröivässä todellisuudessanikin!