Ei enää päämääriä, vaan se, mitä teen Nyt. Aina Nyt. Yhä uudestaan. Nyt. Nyt. Nyt. - Päämääriä ei enää ole olemassa!

Uudet todellisuudet alkavat avautua

Mikään ei enää ole sitä, mitä se ulospäin on aina perinteisesti näyttänyt olleen. Asioilla alkaa olla radikaalilla tavalla toisenlaisia merkityksiä, kuin millaisiksi aiemmin olen ne aina määritellyt. Ja syynä on se, että alan pikku hiljaa siirtyä Omaan Maailmaani, jossa minua suorastaan pakotetaan näkemään asiat nimenomaan siten, kuin minä ITSE haluaisin niiden (syvällä sydämessäni) olevan. Tässä juuri on se tämän kyseisen muutosvaiheen avain: asiat ja tilanteet ja olosuhteet alkavat väkisin muuttua sellaisiksi, kuin minä itse - usein hyvinkin syvällä sisimmässäni - haluaisin (ja olen aina halunnut) niiden olevan. En voi enää paeta tätä muutosta, jossa minut pakotetaan kohtaamaan oma aito itseni, en edes sellaisten käsitteiden taakse kuin "velvollisuus", "vastuu", "kuuliaisuus", "oikea menettelytapa". Huomaan ensin ajattelevani: "Mutta enhän minä tällaista saata haluta! Tämän haluaminenhan olisi suorastaan - julkeaa! Ennenkuulumatonta ja pöyristyttävää!" Ja tuosta pelostani huolimatta - pelosta että Jumala heittää sen tulikuuman kiven päälleni tuon uudenlaisen, minua itseäni kunnioittavan valinnan ja päätöksen seurauksena - huomaan olosuhteiden ympärilläni alkavan muuttua ja kehittyä sellaisiksi, että minut suorastaan pakotetaan tuijottamaan tuota omaa, piilossa ja tukahdutettuna ollutta haluani ja salaista toivettani suoraan, silmästä silmään. Siinä se yhtäkkiä seisoo, suoraan siinä edessäni, valmiina otettavaksi. Jos vain uskallan tarttua siihen, uhmaten kaikkia aikaisempia uskomuksiani.

Ja helppoa siihen tarttuminen ei ole, sillä sitä estävät juuri nuo monet, monet uskomukseni, joiden varaan olen koko aiemman elämäni rakentanut. "Olen huono ja välinpitämätön ja julma tytär, jos antaudun nyt näiden uusien olosuhteiden edessä, jotka hankaloittavat äitini luona käymistä, ja vähennän radikaalisti käyntejäni äitini luona hänen hoitokodissaan." (Sanoo lopen uupunut tytär, joka on säännöllisesti vieraillut jo kymmenen vuoden ajan masentuneen äitinsä luona tämän hoitokodissa, koettaen pitää äitiään elämän syrjässä kiinni, ja huolehdittuaan sitä ennen tästä halvaantuneesta äidistään lähes tulkoon koko elämänsä ajan, pienestä tytöstä lähtien.)

Missä ongelmani on, kun en ajattele sitä?

Miksi huolehtiminen on turhaa

-"Pelkään, että rahani tulevat loppumaan jossain vaiheessa."
-"Mitä tapahtuu tai on meneillään JUURI NYT?"
-"Minulla on riittävästi."
-"Ja niin tulee olemaan myös jatkossa, jos vain haluat valita niin, hetkestä toiseen, yksi hetki kerrallaan. Sillä etkö ole huomannut: sellaista asiaa kuin "tulevaisuus" ei ole koskaan tullut. Et ole koskaan kohdannut tulevaisuutta. Tulevaisuus on aina JO NYT, joten jos elät sellaisessa tietoisuudessa, että rahasi riittävät tänään, rahasi tulevat riittämään huomennakin, sillä tämä hetki ja "huomisen" hetki ovat yhtä suurta samaa hetkeä."

Suunnitteleminen alkaa olla mahdotonta!

Aivan viime aikoina minusta on alkanut tuntua, että jos yhtään yritän suunnitella asioita tai pakottaa niitä menemään jollain toivomallani tavalla, niin tunnen joutuvani suoranaisen hullunmyllyn kouriin ja kaikki alkaa mennä - siis aivan konkreettisesti! - lievästi sanoen päin prinkkalaa. Asiat karkaavat käsistäni ja muuttuvat aivan päinvastaisiksi, kuin alun perin tarkoitin. Aivan kuin minut pantaisiin kuivausrumpuun, jossa yhtäkkiä joudun kaikenlaisten yllättävien tapausten ja käänteiden väänneltäväksi ja viskottavaksi. Ja tällainen ilmiö on tullut esiin aivan tämän viimeisimmän kuukauden aikana. Ja minusta tuntuu, että minulle yritetään nyt todella kantapään kautta ja "once and for all" opettaa sitä, että SUUNNITTELEMINEN EI KERTA KAIKKIAAN, BEIBI, ENÄÄ TOIMI. Piste. End of discussion.

Ja jäljelle ei todellakaan jää muuta - jos hulluksi tulemisen tai romahtamisen vaihtoehto jätetään pois laskuista - kuin se, että ei ajattele elämäänsä yhtään sitä kyseistä kellonlyömää pitemmälle. Kerta kaikkiaan sulkee mielensä kaikilta tulevaisuutta koskevilta ajatuksilta, vaikka kuinka pelottaisi tai ahdistaisi jokin edessä päin häämöttävä asia. Ei ole enää muuta vaihtoehtoa, kuin pakottaa itsensä ajattelemaan: "En tiedä mistään enää yhtään mitään; jätän tämän asian nyt ratkaisemaan itse itsensä. En jaksa tai kykene ajattelemaan tai ratkaisemaan nyt mitään muuta kuin sen, mikä OIKEASTI ON tässä ja nyt: että kirjoitettuani tämän loppuun menen keittämään kahvit ja katsomaan Sherlock Holmesia televisiosta, sillä ne ovat asioita, jotka ovat todellisia ja oikeasti olemassa, tässä näin, ja tuottavat minulle iloa. Minun on nyt pakko saada jostain iloa ja jotain todellista, käsiteltävissä ja käsitettävissä olevaa tähän elämääni, tai muuten romahdan!"

Ja jostain, syvyyksistä sisältäni, on alkanut nousta ääni, joka on huolehtinut minusta sanoen: "Nyt menet ja maksat tämän laskun; huomenna nouset linja-autoon ja lähdet mummolaan; nyt menet keittiöön ja teet sen pitsan; nyt soitat sinne ja sinne; nyt panet tuon välioven kiinni, jotta et saa vetoa ja vilustu..."  Ja asioita vain alkaa ilmaantua siihen eteeni tekemistä varten, aina ajallaan ja tavalla, jossa kaikki maagisella tavalla järjestyy. KUNHAN VAIN ENSIN PÄÄSTÄN OTTEENI IRTI NIISTÄ ASIOISTA.

(Ja: olen huomannut sellaisen jännittävän asian, että kun tuolla tavalla olen suorastaan pakottanut itseni ajattelemaan jotain muuta kuin sitä käsillä olevaa huolenaihetta ja kun olen erityisesti koettanut keskittyä iloisiin ja oloani helpottaviin asioihin, niin mieleeni on suorastaan alkanut tulvia kaikenlaisia uusia, jopa lähes radikaaleja ideoita esim. koskien sitä, mistä voisin saada lisää rahaa! Aivan kuin minua "puristettaisiin" toisenlaiseen todellisuuteen, todellisuuteen jossa pätevät aivan toisenlaiset lait kuin ne, joiden mukaan aiemmin olen tottunut toimimaan.)

Olemme sielujen valiojoukko

Kaikkein suurin virhekäsitys, mikä ihmisillä voi olla, on luulla, että tämä maapallomme olisi jokin "lastentarha" muiden "kehittyneempien" Maan ulkopuolisten sivilisaatioiden joukossa. Mikään ei voisi olla kauempana totuudesta. Maapallomme on sielujen korkeakoulu, jonne vain kaikkein uljaimmat, rohkeimmat ja kehittyneimmät sielut ovat uskaltautuneet tulla, eli me, jotka täällä parhaillaan olemme! Maapallo on korkeakoulu, jossa viime kädessä olemme tutkimassa sitä, kuinka syvälle "pimeyteen" voimme ja uskallamme sukeltaa ja kuinka tällainen suuri määrä "pimeyttä" on viimein muunnettavissa valoksi. Ja Kaikki Mikä On seuraa jännittyneenä, täynnä ihailua ja kiitollisuutta meitä kohtaan, kuinka me tässä kokeilussa selviydymme, ja toistaiseksi ainakin olemme selviytyneet loistavasti! - Joten älä soimaa itseäsi enää, jos meno ja olo täällä Maan päällä tuntuu jokus ylivoimaisen vaikealta... Se ON tosiasia, että täällä oleminen ei sovellu kuin kaikkein rohkeimmille ja yltiöpäisemmille sieluille!