Ja jäljelle ei todellakaan jää muuta - jos hulluksi tulemisen tai romahtamisen vaihtoehto jätetään pois laskuista - kuin se, että ei ajattele elämäänsä yhtään sitä kyseistä kellonlyömää pitemmälle. Kerta kaikkiaan sulkee mielensä kaikilta tulevaisuutta koskevilta ajatuksilta, vaikka kuinka pelottaisi tai ahdistaisi jokin edessä päin häämöttävä asia. Ei ole enää muuta vaihtoehtoa, kuin pakottaa itsensä ajattelemaan: "En tiedä mistään enää yhtään mitään; jätän tämän asian nyt ratkaisemaan itse itsensä. En jaksa tai kykene ajattelemaan tai ratkaisemaan nyt mitään muuta kuin sen, mikä OIKEASTI ON tässä ja nyt: että kirjoitettuani tämän loppuun menen keittämään kahvit ja katsomaan Sherlock Holmesia televisiosta, sillä ne ovat asioita, jotka ovat todellisia ja oikeasti olemassa, tässä näin, ja tuottavat minulle iloa. Minun on nyt pakko saada jostain iloa ja jotain todellista, käsiteltävissä ja käsitettävissä olevaa tähän elämääni, tai muuten romahdan!"
Ja jostain, syvyyksistä sisältäni, on alkanut nousta ääni, joka on huolehtinut minusta sanoen: "Nyt menet ja maksat tämän laskun; huomenna nouset linja-autoon ja lähdet mummolaan; nyt menet keittiöön ja teet sen pitsan; nyt soitat sinne ja sinne; nyt panet tuon välioven kiinni, jotta et saa vetoa ja vilustu..." Ja asioita vain alkaa ilmaantua siihen eteeni tekemistä varten, aina ajallaan ja tavalla, jossa kaikki maagisella tavalla järjestyy. KUNHAN VAIN ENSIN PÄÄSTÄN OTTEENI IRTI NIISTÄ ASIOISTA.
(Ja: olen huomannut sellaisen jännittävän asian, että kun tuolla tavalla olen suorastaan pakottanut itseni ajattelemaan jotain muuta kuin sitä käsillä olevaa huolenaihetta ja kun olen erityisesti koettanut keskittyä iloisiin ja oloani helpottaviin asioihin, niin mieleeni on suorastaan alkanut tulvia kaikenlaisia uusia, jopa lähes radikaaleja ideoita esim. koskien sitä, mistä voisin saada lisää rahaa! Aivan kuin minua "puristettaisiin" toisenlaiseen todellisuuteen, todellisuuteen jossa pätevät aivan toisenlaiset lait kuin ne, joiden mukaan aiemmin olen tottunut toimimaan.)
